maanantai 5. marraskuuta 2018

Oivalluksia

Sain juuri loppuun Robert T.Kiyosakin kirjan Rich dad Poor dad. Eipä ole sattumaa, että tällä kirjalla riittää lukijoita. Asenne todella ratkaisee. Sattumalta minulle tarjottiin lainaan saman kirjoittajan toinen kirja Kehitä Talousälyäsi ja se on nyt puoliksi luettu. Ainakin yksiajatus on tässä lueskellessa päässyt tajuntaan asti. Kiyosaki kehoittaa maksamaan 30% itselleen. Eli siis säästöön, sijoituksiin yms. Ajatellaan nyt, että minulle jää palkkaa käteen 1800€ ja sentit päälle. Siitä 30% on 540€. Juuri se sama summa jolla makselen nyt aiempaa kulutustani eli velkojani. Niin. Elämä on valintoja täynnä.

Miehen kanssa oltiin viikonloppuna iltaa viettämässä kaverin synttäreillä. Olin muuten kuskina ja oli todella mukava ilta (lisäksi kustannukset 0€). Eräs alkoi vieraista alkoi puhumaan sijoitusasunnostaan. Hänellä oli ollut pieniä ongelmia vuokralaisen kanssa, mutta nyt ne olivat ratkeamassa. Miehen kanssa seuraavana päivänä juteltiin sijoitusasunnosta ja molempia alkoi kiinnostaa asia. Juuri tällä hetkellä ei siihen ole mahdollisuutta, mutta parin vuoden päästä voisi olla sopiva aika. Minä ehtisin lyhentää velkojani ja voisimme säästää pesämunan tätä tarkoitusta varten. Tältä alueelta saa edullisiakin asuntoja, joten laitamme asian hautumaan.




Ei kommentteja: